Pieniä kiviä

"Eivät ihmiset vuoriin kompastu vaan kiviin."
Nikita Hrutshev

Kyseinen aforismi on puhutellut mua viime päivät. Miten niin helposti lipsun tekemistäni päätöksistä sen takia, että en ole ehdoton vaan liian lepsu. Konkreettisena esimerkkinä voisin mainita sen, että oon jo pitkän aikaa miettiny, että oon riippuvainen sokerista (herkuista), vaikken haluais olla. Mutta se, mikä mua on estänyt herkuista vierottumista on ollut se, että oon kompastunu pieniin kiviin: yhteen keksiin, suklaapatukkaan, kavereiden tarjoamiin karkkeihin. Ja mikä liuta tekosyitä on tullut kehiteltyä matkan varrella. "Koska sataa ja mua ärsyttää, hemmottelen itseäni ostamalla karkkia." "Jos käyn kylässä jossakin, tottakai herkut kuuluu asiaan." ja niin edelleen. Niiden takia mä en oo pystynyt vähentämään herkkujen syömistä yhtään. Enkä mä siis oikeesti oo edes taistellu tämän asian kanssa. Ei mua edes oo haitannu mun herkkujen syöminen.

Mutta kysymys ei kuitenkaan oo siitä, ettenkö mä sais syödä herkkuja. Eihän kukaan mua kiellä syömästä. Mutta kysymys on siitä, että mä haluaisin, että en olis niistä niin riippuvainen. Enkä mä oikeesti tarvi niitä. Mä haluan laittaa jotku rajat mun herkuttelulle ja karsia sellasta, mitä en oikeasti tarvi. Niinku monella muullakin elämän alueella, tälläkin, tahtoisin elää yksinkertaisemmin. Sen takia mun pitää olla tarkkana kivien kanssa :).