Uuspakanoista ja Jumalan kaipuusta

Mä tapasin pari viikkoa sitten sen uuspakanapariskunnan, josta olen aikaisemmin maininnut jotakin. Tosiaan kävin niiden kanssa silakkamarkkinoilla syömässä ja sitten cosmic comic cafessa jälkkärillä :). Oli tosi kiva kohtaaminen molemmin puolin. Juteltiin elämästä ja uskosta, arvoista... Minä, utelias kun olen, halusin siis laajentaa tietämystäni uuspakanuudesta, ja kuulla heidän elämänkatsomuksestaan, ja tavasta jolla he toteuttavat sitä käytännössä. Ja vastaavasti kerroin omasta elämästäni. Ensinnäkin pitää kyllä sanoa, että kohtaaminen oli tosi miellyttävässä hengessä. Ei mitään ahdistusta, vaivaantumista tai varpaillaan olon tunnetta, vaan yhdessä oloa, kysymyksiä, ja huumorilla höystettyjä vastauksia.
Ensimmäinen uuspakanoita yhdistävä tekijä on se, että mitään yhdistävää tekijää ei ole. Tai oikeastaan on yksi. He eivät ole kristittyjä! He määrittelevät itse, että kaikki muut uskonnot kristinuskoa lukuunottamatta kuuluvat pakanauskontoihin. Oma elämänkatsomus, jumalakäsitys ja muu mukana tuleva määritellään siis henkilökohtaisesti ja itsenäisesti. Yhteisöt ovat harvinaisia, mutta ryhmittymiäkin on. Ne eivät kuitenkaan ole käsitykseni mukaan kovin sitovia. Tapaamallani pariskunnallakin oli siis kummallakin henkilökohtainen vakaumus, toisistaan poikkeavat käsitykset! Heillä molemmilla on useiden vuosien pakanahistoria, mutta yllättäen kummaltakin heiltä löytyy myös kristillinen tausta. Mies on entinen helluntaiseurakuntalainen (josta hän erosi erään valitettavan tapahtuman takia ja hänellä on katkeruutta asiasta..) ja naisen isä on pappi ja kirkkoherra! Kun kysyin häneltä uskooko isäsi, nainen hämmentyi eikä edes tiennyt uskooko hänen isänsä vai ei! Surullista ja sairasta, miten elävää uskoa löytyy niin vähän seurakunnista! Nainen on luontoon uskova, mies puolestaan etsii sisäistä viisautta ihmisestä. Toinen uuspakanoita yhdistävä tekijä heidän mielestään on se, että elämänkatsomuksella ei ole niin suurta roolia tai painoarvoa elämässä kuin esimerkiksi Jeesukseen uskovilla. Omaksi yllätyksekseni ainakin kyseinen pariskunta painotti todella paljon ihmisen järkeä ja psyykettä. Odotin jotain mystistä ja ihmeellistä huhuhuu meininkiä :D. Mutta mitä vielä, he pyrkivät selittämään yliluonnollisetkin asiat järjellä ja aistiharhoilla tms. Henkimaailmaan he suhtautuivat toisaalta avoimesti, mutta samassa he painottivat kuitenkin varovaisuutta. Helposti voi kuulemma päässä kilahtaa ja seota... Hupsista heijaa. Kuitenkin ainakin mies meditoi (sisäisen viisauden löytämiseksi) ja hänellä on yliluonnollisiakin kokemuksia. Nainen kertoi hänen uskonsa eroavan kristinuskosta suurimmaksi osaksi siksi, ettei hän usko perisyntiin. Kun juttelimme aiheesta lisää, hän kyllä myönsi, että valitettavasti ihminen on sellainen kuin on ja saa aikaan pahaa...
Itselle kyseinen kohtaaminen vahvisti vain sitä, että jokainen meistä on luotu yhteyteen Jumalan kanssa, ja tätä yhteyden aukkoa kukin ihminen pyrkii täyttämään parhaansa mukaan. Kuitenkaan mykät jumalat eivät pysty korvaamaan puhuvaa, elävää Jumalaa. Jokainen ihminen, joka ei ole yhteydessä elävään Jumalaan, elää hengellisessä tyhjiössä, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä! Toisaalta Jumala muistutti mua siitä, että mikään ihmisen oma luomus -oli se sitten kuinka hieno tai hyvään pyrkivä tahansa- ei auta ihmistä millään tavalla. Ainoastaan Jumalan asettamat järjestykset ja rakenteet on merkittäviä. "Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti."1.Piet.1:24-25 Mutta mä sain todistaa heille elämälläni. Ja luulenpa, että merkittävin todistus oli vain kuunnella heitä ja osoittaa heille, etten ollut tuomitsevassa heitä vaan rakastamassa. Nainen sanoikin mulle lopuksi, että oli tosi hienoa etten yrittänyt käännyttää heitä...Miten se menikään, olkaa siis viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset...;)